sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Osaa jo iloita olympiapronssista!

Ihan varmasti, oli tää sen verran hieno juttu kuitenkin, vaikka toi välierä jenkkejä vastaan oli aika katastrofi. Slovakia-ottelusta näytti tulevan samanlainen katastrofi, mutta eipä sentään! Sumi ja Miga, Vancouverin olympiakisojen maskotit, iloitsevat varmasti suomalaisten kanssa.  Tänään tässä aamutuimaan on ollut aika mahtava fiilis, kaiken kaikkiaan taitaa olla melko hyvä päivä tulossa! Sen näkee ja tulee varmasti lisää tarinoita!

lauantaina, helmikuuta 27, 2010

Tänään

Oli tänään kyllä sen verran mahtava aamu herätä, että en muista, koska olisi ollut parempaa. Kevättä kohti ollaan täysillä menossa, kylmän kelin kautta, mutta kuitenkin. Aamulla jo aavisteli, mitä kaikkea hauskaa onkaan päivän aikana tulossa, ainakin iloinen lentopallokannustaminen LP Viestin Satasen kanssa. Toivottavasti olisi yhtä hienosti kohdillaan kuin kahdessa aikaisemmassa ottelussa, siihen olisin tosi tyytyväinen. Jarin ja muiden sataslaisten kanssa on ihan mielettömän mahtava ja hauska kannustaa, kun vaan saisi nyt saman fiiliksen kuin aiemmin on saanut!

perjantaina, helmikuuta 26, 2010

Tänään tässä ja nyt

Olin iloinen kotiin tullessa, kotiin oli taas mahtava tulla! Olin ihmeissäni, kun en keskiviikon jälkeen ollut nähnyt Vladia, hän oli lomalla. Nyt olisi hyvä mieli, kaikki on kohdillaan. Tänään mahtavaa, toivottavasti huomennakin. Talviloma on ollu täynnä iloa, tänäänkin on ollu tosi mahtavaa, mutta vielä mahtavampaa on ollu keskiviikkona. Jos vaan jaksaisin nauttia tän loppuloman, olisi tosi hienoa!

torstaina, helmikuuta 25, 2010

Aika iloisia juttuja talvilomaviikon aikana!

Aika paljon on tapahtunut sellaista, mitä ei osannut ennakoida loman alkaessa, olin tosi tyytyväinen, ettei linja-autoalan lakko alkanut vielä nyt. Jos olisi alkanut, mä en olisi saanut vastata Vladille, minne olen menossa, kun se tuntuu aina niin mukavalta. Oksasen Karikin sanoi, että mieluummin olisi töissä kuin lakossa. Tänään on vaan ollu kerta kaikkisen hieno päivä, olen tässä nyt yrittänyt nauttia ja olla täysillä mukana lomafiiliksessä. Ihmettelen, kun kaikki osuu kohdalleen ja vielä näin hyvin, aina parempi!
Kuka on se mahtava ihminen, aina hyvässä fiiliksessä mukana? Se on aina hyvällä tuulella. Varmasti moni sanoisi, että se olen minä, näinhän se on!